Attracktiven blogi tarjoaa näkökulmia infrastruktuurin kiehtovaan maailmaan.

Perehdytys Yammerilla? – Enpä olisi uskonut!

Perehdyttäminen vaatii aina aikaa. Voiko työntekijä perehdyttää itse itsensä Yammerin avulla? VR Trackin harjoittelija Tuomas Hongell kertoo kokemuksistaan.

Kuva: NakoPhotography/Shutterstock

Tulin VR Trackille kesän alussa, ja oma perehdyttäjäni ehti olla kanssani vain viikon verran, kunnes jäi ansaitulle lomalleen. Sain tehtäväksi perehtyä hänen lomansa aikana VR Trackillä käytettäviin järjestelmiin ja materiaaleihin. Erityisesti minua kehotettiin perehtymään Yammeriin kahlaamalla läpi oman tiimini Yammer-keskusteluja.

Odotin löytäväni keskusteluista Facebookin tapaista turhanpäiväistä vuoropuhelua.

Aluksi tuo tehtävänanto tuntui melkoisen oudolta. Mietin miten somen avulla voisi oikein perehtyä? En ole itse aiemmin käyttänyt Yammeria, enkä juuri tiennyt kuinka se toimii tai mitä se pitää sisällään, joten odotin löytäväni keskusteluista Facebookin tapaista turhanpäiväistä vuoropuhelua.

Avattuani Yammerin ensimmäisenä vastaan tuli tiedon valtava määrä. Kelatessani tiimin keskusteluja alkuun, tuntui että ne jatkuisivat loputtomiin. Puolessatoista vuodessa oli ehtinyt kertyä melkoinen määrä erilaista informaatiota. Päädyin kuitenkin ottamaan härkää sarvista ja noudattamaan perehdyttäjäni ohjeistusta ryhmän keskustelujen läpikahlaamisessa.

Ensimmäisen viikon aikana olin huomannut, että työpaikalla käytettävää jargonia on melkoisen paljon, ja paikoitellen oli vaikea ymmärtää, mistä missäkin yhteydessä puhuttiin. Yammeria selatessani huomasin, että lyhenteitä ja termejä käytettiin sielläkin! Onnekseni useissa kohdissa näiden keskustelujen yhteyteen oli liitetty paljon materiaalia, joissa termit ja lyhenteet oli avattu. Toisaalta jos näin ei ollut, oli minulla hyvää aikaa etsiä tarvittava tieto intranetistä lyhenteiden ja termien ymmärtämiseksi. Näin jokainen keskustelu alkoi pikkuhiljaa avautua.

Yllätyin, kuinka paljon Yammerin läpi kahlaaminen helpotti kokonaiskuvan rakentamista.

Kiinnostavia liitteitä auki klikkaillessa tiedon tulva kasvoi koko ajan. Kaikkea oli siis turha lähteä lukemaan, joten päädyin laittamaan kiinnostavia ja hyödyllisiä linkkejä ja materiaalia talteen myöhempää tarkastelua varten. Toisaalta keskusteluista huomasi, että kannattaa lukea ainakin ne viestit, joita monet työkaverit olivat peukuttaneet ja kehuneet.

Kiinnostavinta Yammer-perehdytyksessä oli, että Yammerista pystyi lukemaan välillä myös muita kuin työjuttuja, kuten järjestetyistä virkistyspäivistä tai juhlista. Lisäksi keskusteluja lukemalla alkoi hahmottua, kuka kirjoittaa milläkin tavalla ja tyylillä. Näiden avulla pystyin muodostamaan tiimini jäsenistä jonkinlaisen henkilökuvan, vaikka en varsinaisesti heitä vielä tuntenutkaan. Tämä auttoi ainakin itseäni pääsemään sisään tiimini toimintaan ja tuntemaan itseni vähemmän ulkopuoliseksi.

Myönnettäköön, että yllätyin, kuinka paljon tuo Yammerin kahlaaminen helpotti kokonaiskuvan rakentamista, ja kuinka paljon ainakin omalla kohdallani se nopeutti perehtymistä omaan työhöni. Ennen perehdyttäjäni antamaa tehtävää en olisi takuulla päätynyt kahlailemaan Yammeria, vaan olisin viettänyt loputtomasti aikaa prosessikaavioita ihmetellessä. Tällä perehdytystyylillä säästyi valtavasti niin omaa kuin perehdyttäjäni aikaa. Siksi voinkin sanoa – kannattaa ainakin kokeilla!

Kokeilemisen ilosta kirjoittaa myös Hanni Marin heinäkuun blogissa.

 

Tuomas Hongell

Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva Tuomas Hongell työskenteli kesän 2016 VR Trackin Strategia ja kehitys -yksikössä kehityskonsulttiharjoittelijana. Tuomas oli mukana useassa kehitysprojektissa, muun muassa suunnittelemassa uutta innovaatioprosessia. Hollannissa syksyn 2016 ajan opiskellut Tuomas uskoo, että jatkuva (itsensä)kehittäminen on välttämätöntä kaikille ja läpi koko elämän.

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest